Katy Hertell: Äiti Maa

2.–24.6.2021

Lokal+
Annankatu 11, 00120 Helsinki
Tue–Fri 12–18, Sat 11–16

FI
Katy Hertell
Äiti Maa

“Olen 1990-luvun alusta lähtien työskennellyt keramiikkataiteilijana, kokeiltuani ennen sitä muita materiaaleja, kuten kiveä, puuta ja betonia. Minua kiehtoo saven tarjoamat mahdollisuudet, sekä materiaalin arvaamattomuus. Aloittaessani uutta, minulla on harvoin selkeä kuva siitä mitä haluan luoda. Luotan siihen, etta savi tietää. Polton jälkeen valmis työ on ensisilmäyksellä yllätys, johon pitää tottua – ja joko hyväksyä tai hylätä.

Aloitin eläinhahmoista, ja niiden kautta, varsinkin apinoiden, pystyin ilmaisemaan inhimillisiä piirteitä ja tunteita; esimerkiksi apinoissa ja norsuissa näen pienen lapsen viattomuuden ja viisauden. Henkisyys ja mytologia ovat myös tärkeitä elämässäni, ja luontevasti mukana teoksissani.

Viime vuosina olen rakentanut Luonnon Suojelija -veistoksia; päänmuotoisia ruukkuja, jotka voivat kantaa/kannattaa pientä osaa luontoa. Ensimmäinen teos syntyi vahingossa, kun halkeama antoi rikkinäiselle veistokselle uuden merkityksen. Esineeseen kiteytyy taiteen ja funktionalismin rajapinta, yhdistettynä ilmaisuun ihmisen ja luonnon erottamattomuudesta. Estetiikka työkaluna, haluan töideni kautta osoittaa riippuvuussuhdettamme luontoon.”

Katy Hertell (s. 1941) on Helsingissä asuva keramiikkataiteilija, jonka töitä on vuosien varrella ollut usein mukana Lokalin näyttelyissä.

 

SE
Katy Hertell
Äiti Maa

“Efter att i några år provat på andra material,  har jag sedan början av 1990-talet jobbat som keramikkonstnär och ställt ut mina verk både i Finland och utomlands. Jag tycker om det oförutsägbara i lerarbetet. Jag bygger mina verk nerifrån uppåt..ofta utan att ha någon egentlig bild av resultatet. Och det är alltid lika spännande att öppna ugnen efter en bränning. Resultatet är ofta en överraskning, på gott och ont. Min inspiration har jag hämtat från djurvärlden, naturen och mytologin. Och från barnen. Liksom hos djuren, till exempel apan, ser jag hos barnen en oskuldsfullhet och spontanitet som vi vuxna tappat på vägen.

De senaste åren har jag varit sysselsatt med mina ’Luonnon Suojelija’ krukor; huvuden som kan bära en växt. Med de här krukorna vill jag uttrycka Människans och Naturens beroendeförhållande.”

Katy Hertell (f. 1941) är en keramik konstnär som bor i Helsingfors, och vars arbeten genom åren ofta varit med i Lokals utställningar.

 

EN
Katy Hertell
Äiti Maa

“I have worked as a ceramic artist and sculptor since the beginning of the 90’s, after having tried other materials such as stone, wood and concrete. I am fascinated by the possibilities that clay offers, and the unpredictability of the material. When starting something new, I seldom have a clear picture of what it is I want to create. I trust that the clay knows. After the firing, the ready piece is at first glance a surprise, to which one has to get used to – and either accept or reject.

I started with animal figures, and through them, especially monkeys, I was able to express human characteristics and emotions; in for example monkeys and elephants I see the innocence and wisdom of small children. Spirituality and mythology are also important in my life, and so they are also present in my work.

In the recent years I have made several “Luonnon Suojelija” (Nature Protector) sculptures; head-shaped pots that can carry and sustain a small piece of nature. The first piece was born out of a mistake, when a crack gave a broken sculpture a new meaning. The interface of art and functionality is manifest in the object, tied in with an expression of the inseparability of human and nature. Aesthetics as a tool in my work, I want to express our dependency on nature.”

Katy Hertell (b. 1941) is a ceramic artist living in Helsinki, whose work has, over the years, often been exhibited in Lokal.

Shop: Katy Hertell’s Artwork

Are we friends already? Sign up to our newsletter and receive 10% off your next purchase!

Join our Lokal family and receive all our latest news and invitations.