Exhibition #51 / Printemps

4.5. -10.6.2018

Muotoilijat Nathalie Lautenbacher ja Naoto Niidome luovat esineistöllään Lokal- galleriaan satumaisen pienoismaailman.

Printemps – Kevät Vuonoilla

Talven ja kevään rajamailla, ennen silmujen puhkeamista, jään alla piilossa olevat värit ja muodot tulevat esiin pitkän odotuksen jälkeen. Vuonojen ja tunturien henkien hiljainen mumina kuuluu kaikkialla.

Vuonoilla on sateista ja sumuista. Metsäpolkujen varrella olevien sammaleisten kivien ja puiden muhkeat muodot muistuttavat eläviä hahmoja. Ikivanhoissa tervatuissa sauvakirkoissa näkyy ihmisen kädenjälki aikojen takaa. Talo on pystytetty tähän luonnon ehdoilla. Takaisin sisämaahan tultaessa maisema muuttuu sitä lumisemmaksi, mitä ylemmäs mennään. Tuntureilla on vielä

talvi. Patikkaretkeltä tarttuvat mukaan monet värit: meren ja sumun harmaus, edellisvuoden ruohon okran sävyt, lumen, maan ja koko maiseman hyinen mustavalkoisuus. Kontrastina tälle toimivat lämpimät pilkahdukset siellä täällä: kirkkaankeltainen jäkälä, vihreä sammal, hento kevään alku pensaissa.

Matka yhtenä toukokuuna Norjan etelärannikolle toimi näyttelytöiden innoittajana. Syntyi yksinkertaisia esineitä luonnonmateriaaleista: yhdistelmiä puusta, nahasta, villasta ja keramiikasta. Uurnat säilyttävät muistoja. Pyöreät hahmot pulpahtavat esiin kuin itsestään.

Näyttely on tervehdys kaikille metsien sammalpäällysteisille kiville ja kivenkoloille sekä avarille, koskemattomille maisemille.

Kompanjonerna Nathalie Lautenbacher och Naoto Niidome skapar en miniatyrvärld i Lokals galleri som för tankarna till orörd natur med mossbeklädda stenar och stenrösen. Utställarna har inspirerats av en vårlig resa till Norges sydkust.

Designer duo Nathalie Lautenbacher and Naoto Niidome create out of unique artwork a miniature world in the Lokal Gallery. The setting brings to mind the mossy stones and rocky formations of forests and untouched landscapes. A trip to the Southern coast of Norway was an inspiration behind the exhibited work.