Hanna-Kaisa Korolainen | The Fairest of the Seasons

Tekovuosi2022
TekniikkaKäsintuftattu ryijy, mohair, silkki, villa
Koko49 x 44 cm
Kategoriat

Hanna-Kaisa Korolainen on monipuolinen taiteilija ja muotoilija. Hän aloitti valokuvaajana, erikoistuen omakuviin ja polaroideihin. Myöhemmin hän muutti Ranskaan työskentelemään muodin parissa ja ruokki estetiikkaansa pariisilaisen rockskenen, maaseudun antiikkimarkkinoiden ja Saint Laurentin dekadenssin parissa. Vuosikymmen myöhemmin hän palasi koti-Suomeen, ja suunniteltuaan kuoseja Marimekolle, keskittyi taidetekstiileihin, lasiin ja keramiikkaan.Korolaisen teoksia on nä hty laajasti Suomessa ja ulkomailla, Pekingistä Milanoon ja New Yorkiin.

“Inspiroidun useimmiten historian eri kerroksista – kuvataiteesta, eri tyylisuunnista ja kulttuureista – toisaalta aamulla juodun matchan sävy tai pihalla kukkiva pensas saattavat saada minut valtoihinsa. Olen tutkinut inspiraatiota Aalto yliopistossa, ja vasta viime vuosin oppinut blokkaamaan osan minua inspiroivista asioista pois mielestä. Näin voin keskittyä vain muutamaan aiheeseen syvällisemmin – saatankin tehdä joidenkin kanssa töitä useita vuosia.

Miellän inspiraation roolin luovassa prosessissa yhteistyöksi, ja saattaa jopa olla niin, että välillä inspiraation aihe on itseasiassa luovan prosessin lähtökohta. Esimerkiksi Monet’n lummemaalaukset ovat saattaneet liikkeelle lukemattoman määrän uusia teoksia, joiden määrä lisääntyy jatkuvasti. Unelmoin salaa, että myös minun teokseni voisivat toimia jollekin inspiraation lähteenä.”



Hanna-Kaisa Korolainen