Näyttely #84 – Linda Linko / Blush

28.10.–19.11.2022

Linda Linko: BLUSH
Lokal Galleria
28.10.–19.11.2022

 

Linda Linkon Blush maalaus- & piirustuskokonaisuus  on seurannut häntä monta vuotta, odottaen oikeaa hetkeä esittäytyä. Hän halusi antaa kokoonpanon muodostua vapaasti, omalla painollaan. Poikansa syntymän jälkeen hän aloitti uudelleen maalaamisen; huolellisesti, pienesti, vesiväreillä – ja hänestä, tietysti. Hän kuvailee, että kasvot muuttuivat pian omakuviksi, ja sitä kautta ajan myötä yhdeksi sun toiseksi. Kokoa ja tekniikkaa etsiessään Linko ei halunnut lukkiutua liikaa. Hänelle ei ole olennaista ketä teos esittää, vaan pikemminkin se, miten se esitetään – miltä tasolta katsomme toisiamme.

 

”Empatian ja herkkyyden osoittaminen, joutumatta ansaan, on vaikeaa, ja ehkä se siksi on niin mielenkiintoista. Teosteni henkilöt eivät ole minulle mitään velkaa, enkä minä myöskään omista niitä. Jokaisella teoksella on oma identiteetti, joka oli jo olemassa ennen maalausta. Toimin välikappaleena, tulkitsijana, autoin ne maailmaan. Katsojana saat valita ketä teokset edustavat: minua, jotakuta muuta, esivanhempia, muukalaista, rakastajaa, ehkä idolia. Suuntaa katseesi niihin, niin he katsovat takaisin sinuun.”
– Linda Linko

Osta: Näyttelyn teoksia