Myönnämme Tunnustuslahjan kunnianosoituksena suomalaisen taidekäsityön ja käsityön tekijälle 11.12.2020 - jaossa myös erilliset kunniamaininnat
Aloitamme uuden tradition myöntämällä Tunnustuslahjan suomalaiselle taidekäsityön ja käsityön tekijälle. Ensimmäisen Tunnustuslahjan saajan tulee valitsemaan tuomaristo, johon kuuluvat toimittaja Jani Niipola, dokumenttielokuvaohjaaja Virpi Suutari, suunnittelija Samu-Jussi Koski ja näyttelijä Alma Pöysti. Tunnustuslahja on arvoltaan 1000 euroa. Lisäksi tuomaristo tulee myöntämään kaksi kunniamainintaa. Tunnustuslahja ja kunniamaininnat julkistetaan yleisölle 11.12.2020.
Lokalin toiminnan perusta on suomalaisen käsityön, muotoilun, taidekäsityön ja taiteen edistäminen. Haluamme olla mukana säilyttämässä käsityöläisyyttä sekä sen tarjoamaa moniaistisia kokemuksia. Käsityötaitojen, materiaalien ymmärtämisen ja paikallisen osaamisen jatkaminen tuleville sukupolville on meille Lokalilla erityisen tärkeää. Jos nämä taidot häviävät, häviää myös osa kulttuuriamme. Vuosittain jaettava Tunnustuslahjamme tulee toimimaan erityisenä huomionosoituksena käden taidoille.
We will be awarding a Finnish artisan with a Recognition Gift for the first time 11.12.2020
For the first time in Lokal’s history, and as a new annual tradition, we will be awarding a Finnish artisan with a Recognition Gift, which is our special homage to work towards handicraft. The first artisan receiving the Gift will be chosen by a jury consisting of journalist Jani Niipola, documentary film director Virpi Suutari, designer Samu-Jussi Koski and actress Alma Pöysti. The Recognition Gift is valued 1000 euros. In addition, the jury will share two special honours. The artisan receiving the Recognition Gift, as well as the honours, will be announced on 11.12.2020.
For us at Lokal, it is paramount that we support the traditional artisanal craft skills – if we lose them, we lose a part of our valuable heritage too. We want to keep craftsmanship alive and continue to provide multi-sensory experiences through handicraft. The Recognition Gift will be our special homage to handicraft work.