Näyttely #95 – Hymni

8.3.–20.4.2024

HYMNI

Matias Karsikas, Hanna-Kaisa Korolainen, Milla Vaahtera

8.3.–20.4.2024

Kevään hymni lauletaan kolmen omaäänisen nykytaiteilijan säveltämänä. Hymni lauletaan pian puhkeaville kevään kukinnoille, sisimmistämme versoaville kuville ja muodoille. Se lauletaan keramiikalle, lasille, tekstiilille, teosten synnyttämiselle ja syntymiselle, suomalaiselle muotoilulle ja käsintekemisen pitkälle traditiolle. Hymni lauletaan ensin vuorotellen kolmen välisenä vuorolauluna ja lopuksi sitä laulavat kaikki.

Matias Karsikkaan veistoksissa kuumatyöstetty lasi ja lasitettu keramiikka kohtaavat luonnon muovaaman puun. Työn kulmakiviin kuuluu taitelijan omien metodien hyödyntäminen teosten rakentamisessa. Luonto teemana näkyy siten, että Karsikas kuuntelee materiaalia ja antaa sen ilmaista itseään. Luonnonmukaisesta ja käsittelemättömästä metsästä löydetystä puusta tihkuva lasi, kulta ja platina sisältävät herkkyyttä, joka jäisi muuten piiloon.

Hanna-Kaisa Korolaiselta on esillä käsintuftattuja ryijyjä, keramiikkaa ja lasia. Teokset käsittelevät menetystä ja elämän kiertokulkua. Kasviaiheet ovat saaneet inspiraatiota japanilaisen Edo-kauden mestarin Ogata Korinin (1658-1716) maalauksista. Korolaisen teosten pehmeä melankolia kasvaa lohduksi ja toivoksi kannustaen unelmointiin; aina saapuu seuraava kasvukausi ja kevät, koittaa uusi aamu.

Milla Vaahteran pienien mobilien sarja saa innoituksensa hedelmäpuista, vesikasveista ja mystiikasta. Veistokselliset valaisimet ovat muodoiltaan geometrisia ja ne leikkivät mittasuhteilla ja liikkeellä. “Kevään kynnyksellä minut valtaa usein sietämätön malttamattomuus nähdä kevään ensimmäiset nuput ja useana vuonna se on näkynyt teoksissa rönsyilevänä orgaanisuutena ja kasviteemojen vyörynä.”

Osta: Näyttelyteoksia